Fake smiles, seen them all, I just don't need it

Pienimuotoista turhautumista on taas havaittavissa. Töitä, kotiin, ruokaa, nukkumaan. Töitä, kotiin, ruokaa... ja niin edelleen. Viime viikolla kuusi päivää putkeen, lauantai-iltana viihteelle. Oli yllättävän kivaa, mutta... no, paluu arkeen on edessä taas huomenaamulla. Iltavuoro töihin ei houkuta tällä hetkellä yhtään. Positiivista lienee se, että tällä viikolla töitä on ainoastaan neljänä päivänä, jonka jälkeen suuntana on taas kotikulmat ja kesämökki. Sopii toivoa hyvää säätä, aurinkoa ja hyvää ruokaa. Rentoutumista tuskin on erityisen paljoa luvassa, ohjelmassa olisi nimittäin kesämökin maalaus, mutta eri maisemissa kuitenkin pari päivää ja jonkun muun tekemien ruokien äärellä.




Mistäköhän tämä turhautuminen sitten edes oikeastaan johtuu, sitä en osaa sanoa. No, kuten sanottua, en halua jumiutua liikaa paikalleni, vaan pidän siitä, että jotain uutta on koko ajan menossa. Olen ollut hyvinkin tyytyväinen elämääni melkeinpä koko alkuvuoden, koska jotain on kokoajan ollut menossa. Siitäkin huolimatta, että kesä on pikkuhiljaa vihdoinkin täällä ja on tehty kaikkea kivaa Surutan kanssa tänäänkin, tuntuu silti ahdistavalta. Toisaalta työpaikka ei enää ole ollenkaan niin uusi ja jännä kuin tähän asti se on kolmisen kuukautta ollut, joten rutinoituminen on todennäköisesti suuri syy ankeuteen. Hassua kyllä sinänsä, vaikka lähes päivittäin oppii jotain uutta ja lisää vastuutakin on luvassa. Silti vaan jotenkin... tylsistyttää. Vähän tuntuu kettuilulta, kun olen niin pitkään iloinnut olevani onnellinen omassa elämässäni ja ihan happyhappyjoyjoy pienistäkin jutuista. Vaikka onhan se jo monta kertaa huomattu, ettei mikään kestä ikuisesti ja kaikki hyvä loppuu aikainaan..


Tällästä avautumista tällä kertaa, ehkä ens kerralla parempi fiilis. Tietäs vaan että mitä kivaa sitä sitten taas keksiskään.