Bongasin jostain kuvia näistä ja muistin pitkän aikaa sitten omassakin mielessä pyörineen idean tehdä näitä, kivannäköisiä kun ovat. Viime viikolla puhuin asiasta koulussa, että pitäisi koluta jostain kirpparilta halpoja levyjä. No, eipä tarvinnut kun luokkakaveri sanoi häneltä löytyvän kyllä, ilmaiseksi :)
Kolmesta tuo keskikokoisin onnistui mielestäni parhaiten. Tein kaikki kolme hieman eri tavoin ja viimeinen onnistui parhaiten. Saattaa olla että muokkaan tuota yhtä, "kapeimmaksi" jäänyttä vielä myöhemmin. Jäi tuonne yksi suora levykin, sekä ajattelin kokeilla myös ihan cd-levyllä, sekin kun on kuulema mahdollista.
Ja kissan piti tietenkin päästä nuuskimaan näitäkin ;)
Muuten elämä onkin sitten aika tylsää ja tympeää. Koulussa käymistä ja kotona hengailua. Kuvatkin on jostain syystä uskomatonta pikselimössöä ..
Noh, kohta on sentään syksy :)









