Paitsi ettei sitäkään enää. Vuosi lähenee uhkaavasti loppuaan. Huomenna ollaan jo ens vuodessa.
Pari päivää sitten lueskelin vanhoja juttuja ja muistelin vuoden takaista elämää. Tunnen kasvaneeni ihmisenä tajuttoman paljon vuodessa. En sinänsä oo yhtään vanhempi, vaikka numerollisesti on tullut yks vuosi lisää, mutta toisaalta kuitenkin oon. Niin paljon on ehtiny tapahtumaan.
Tänä vuonna oon esimerkiks tavannu paljon ihania uusia ihmisiä, tutustunu vanhoihin tuttuihin paremmin, lopettanu yhteydenpidon muutamiin ihmisiin. Oon myös ihastunut useaan otteeseen, vähän kevyemmin ja sitten vähän vahvemminkin. Elämäntilanteeni on muuttunu aika paljon. Siinä kun vuosi sitten olin niin kovasti lähössä vielä tän vuoden aikana Jenkkeihin ja kaikkea, niin nyt oon muuttamassa omilleni ja kuitenkin vakituisessa parisuhteessa.
Suoraan sanottuna, jos joku olis vuos sitten kertonu, että tilanne on tämä, en todellakaan olis uskonu. (Hah, kuulostipa kliseiseltä. Ihan niinkun kellekkään muulle ei ikinä kävis noin)
Uudella energialla ja innolla uuteen vuoteen. Happy New Year vaan kaikille !



