torstai 31. joulukuuta 2009

One more weekend

Paitsi ettei sitäkään enää. Vuosi lähenee uhkaavasti loppuaan. Huomenna ollaan  jo ens vuodessa.

Pari päivää sitten lueskelin vanhoja juttuja ja muistelin vuoden takaista elämää. Tunnen kasvaneeni ihmisenä tajuttoman paljon vuodessa. En sinänsä oo yhtään vanhempi, vaikka numerollisesti on tullut yks vuosi lisää, mutta toisaalta kuitenkin oon. Niin paljon on ehtiny tapahtumaan.

Tänä vuonna oon esimerkiks tavannu paljon ihania uusia ihmisiä, tutustunu vanhoihin tuttuihin paremmin, lopettanu yhteydenpidon muutamiin ihmisiin. Oon myös ihastunut useaan otteeseen, vähän kevyemmin ja sitten vähän vahvemminkin. Elämäntilanteeni on muuttunu aika paljon. Siinä kun vuosi sitten olin niin kovasti lähössä vielä tän vuoden aikana Jenkkeihin ja kaikkea, niin nyt oon muuttamassa omilleni ja kuitenkin vakituisessa parisuhteessa.

Suoraan sanottuna, jos joku olis vuos sitten kertonu, että tilanne on tämä, en todellakaan olis uskonu. (Hah, kuulostipa kliseiseltä. Ihan niinkun kellekkään muulle ei ikinä kävis noin)

Uudella energialla ja innolla uuteen vuoteen. Happy New Year vaan kaikille !

perjantai 18. joulukuuta 2009

Bang bang you're dead

Oon muutaman päivän ollu aika innoissani mm. kaikesta. Oon ollu tosi hyvällä tuulella ja kaikkee. Ei pitäs kyl koskaan mainita ääneen, miten hyvä fiilis nyt on, tai muuta, koska sit tipahtaa meteoriitti taivaalta tai jotain muuta kivaa, mutta otan nyt riskin.

Oon esimerkiks ..


pakkaillu tavaroita ..


.. leiponu pipareita ..



.. ja pikkuleipiä.



Oon myös tosi innoissani muutosta, mikä on jo tiistaina! :) Hassua vaan, että pitäs sitten pari viikkoa elellä täällä vielä ilman sänkyä ja niin pois päin. Tiistaiaamuna myös ikeaan, kirjahyllyn oon valinnu jo varmaan kuukaus sitten. 

Nyt vielä vähän lisää siivoilua ja sit pitäs joululahjoja pakkailla!

ps. en osaa käyttää tätä ja toi jotenki hassusti leikkaa noi kuvat pienemmiks, joten klikkaamalla saa kokonaiset :)




tiistai 1. joulukuuta 2009

Good days, bad days

En oo tehny kauheesti mitään viimeaikoina. Lähinnä lusmuillu kotona. Muuton eteen on tehty toki pari pikkujuttua, kuten varmistettu kouluunlähtö, haettu opintotukea ja etitty kämppää. Kämppä on ehkä saatu, mutta siitä lisää sitten, kun se on varmaa





Toi palapeli on tossa vielä kesken, mutta sain sen jo oikeesti valmiiks. Kyseessä on tällänen tuhatpalapeli. Laitan sen kehyksiin ja uuteen kämppään sitten johonki :3

Juu no eipä tässä muuta. Kommenttia saa laittaa, jos tänne on joku eksyny ;)