
Tää päivä on mennyt laiskotellessa. Tai oikeestaan viimeset viis (!) päivää, kun on ollut vapaata. Olin suunnitellu etukäteen kovasti, että teen puuttuvia palautettavia koulujuttuja, mutta jostain kumman syystä en oo saanu oikeestaan mitään aikaseks. Tänäänkin tuli nukuttua pitkään, maattua sängyssä lukemassa ja sen jälkeen istunu tässä ja juonu kahvia. Taino, kahvi ja sen jämät nyt on jäähtyny aikoja sitten, että en enää juo. Aamulukemisena oli Potter-sarjan ensimmäinen englanniksi. Päätin muutama päivä sitten, että voisi lukea koko sarjan uudestaan alusta loppuun, mutta kirjastossa ei juuri nyt ollu ekaa kirjaa kun englanniksi niin piti se ottaa. Toinen on suomeksi lainattuna myös. Oikeestaan voisi kyllä lukea kuus ekaa ja passata seitsemännen lukemisen kyseisen leffan ekan osan jälkeen luettavaksi, jos nyt ikinä pääsen sinne asti, tai kattomaan leffateatteriin kyseistä pätkää. Pitäähän se periaatteesta nähdä, kun muutkin on katsottu. Tosin kuuleman mukaan tää uusin on jopa hyvä, saapa nähdä :)

Kuten kuvasaldosta näkyy, oon ollu matkafiiliksissä. Pihalla on pimeetä ja kylmää, kaipaisin johonkin lämpimään. Vastahan tää talvi tuli ja olin ihan innoissani, ainaki hetken. Tykkäsin kovasti ajatuksesta että saa pukeutua lämpimästi, mutta alko jo vähän inhottaa jopa eilisellä kauppareissulla kun viima puhalsi kasvoille, vaikkei siellä ollut kun ehkä viis astetta pakkasta. Entäs sitten kun tulee se kakskymmentä lisää? Ääk.

Kelpais myös joku kaupunkireissu johonkin vähän kauemmas. Ei tarviis olla mitään ekstralämmintä, oikeestaan joku +15 kelpais myös. Hahaa.


Nää kuvat tässä postauksessa on räpsitty jo muutama vuosi taaksepäin, edellisellä kunnon ulkomaanmatkalla 2006 syksyllä. (Onko siitä jo niin kauan !) Olin tuolloin äitini kanssa Sisiliassa viikon verran. Sen jälkeen ulkomailla asiointi rajoittuu naapurimaihin Ruotsiin, laivareissu Tukholmaan, sekä Norjaan se parin päivän vissiitti pari kuukautta sitten Lapin reissulla.


Tommonen Keski-Eurooppalainen katunäkymä olis kyllä ihan kiva nähdä lähempääkin taas vaikka välillä, kuin kuvista. Ja niin, se Pohjois-Eurooppa kelpais myös. Toki mikä tahansa muukin maanosa ois ihan jees, esim. Pohjois-Amerikka :D

Viimeinen kuva kertookin paljon sitten tämänhetkisestä todellisuudesta, ja siitä mitä miunkin pitäisi olla tekemässä tällä hetkellä. Nimittäin kuvallinen työohje kevyen lepotuolin, tuttavallisemmin K-tuolin, verhoilemisesta uudestaan alusta loppuun. Sainhan sentään auki Openofficen, sekä siirrettyä kaikki syksyn mittaan napatut kuvat työn eri vaiheista samaan kansioon. Olis ehkä aika alkaa kirjoittamaan sitä itse ohjeistustakin. Onneks opettaja auliisti jakoi työohjeen kurssin alussa myös hänen tunnilla antamien suullisten ohjeiden lisäksi ;)