perjantai 3. kesäkuuta 2011

These Streets

Eilinen. Kokonainen päivä vapaata, aamusta iltaan, vain itselleni. Mitäpä siis tehdä, muutakuin lähteä kävelemään kameran kanssa. Loppujenlopuksi kuvasaldo jäi säälittävän pieneksi, koska rakas kameramussukkani päätti jumittua taas kesken kaiken. Se alkoi säätämisensä tuossa jo pari kuukautta sitten, toimien välillä moitteettomasti, välillä ei. Eilen kesken kaiken se vain päätti taas, kun yritin käynnistää, ettei toimisikaan. Objektiivi tulee ulos ja painuu samantien takaisin sisään virheäänen kanssa ja ruutuun ilmestyy teksti "Häiriö, käynnistä uudelleen". Eikä se auta vaikka testaisi montakin kertaa :( Olen kyllä suunnitellut uuden kameran hankkimista, mutta haluaisin sitten järjestelmäkameran eikä budjetti riitä tällä hetkellä mitenkään. Ehkä tarvitsisi kiikuttaa tuo johonkin huoltoon tarkistettavaksi.

No, jokatapauksessa pari tuntia päivästä kului käyskennellessä siellä ja täällä, tutkien kaupungin maisemia ja .. noh, jännästi kaikki rikkinäinen ja kulunut tuntuu viehättävän silmää, mistä ehkä antaa pientä vihjettä nämä pari kuvaa. En sitten tiedä, mistä se tulee, mutta jollain tavalla ne vain ovat .. kauniita.

Tänään kävin kirjoittamassa aamulla työsopimuksen kesätöitä varten, ja joidenkin väärinkäsitysten kautta sainkin kokea yllätyksen. Työt alkavat vasta Juhannuksen jälkeen? No, lomaa sitten kolme viikkoa. Maanantaina meinaankin suunnata kotiseudulle päin ja toivottavasti mökille tekemään ei-yhtään-mitään. Tosin... Juuri nyt tuntuu, että voisin jopa tehdä siellä oikeasti, oma-aloitteisesti ja hyvillä mielin jotain järkevääkin. Toisinkuin yleensä. Lieneekö kesä ja kärpäset ja yllättävä loma piristäneet mieltä niin paljon, vai mitä tämä on? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti